Naimisiin kaksikymppisenä, kysymyksiä vielä kuusikymppisenä

He olivat kaksikymmentä- ja kaksikymmentäyksivuotiaita. Molempien vanhemmat vastustivat asiaa eri syistä, ja yleinen mielipide oli, että he kasvaisivat eri ihmisiksi ja huomaisivat menneensä naimisiin vieraan kanssa.

Juuri niin tapahtui, kahdesti, ja se on tarinan osa, jonka he uskovat ihmisten jättävän huomiotta.

Ensimmäinen vieras

Kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen nainen palasi opiskelemaan, ja se muutti häntä merkittävästi. Uusi työ, uudet ihmiset ja sarja mielipiteitä, joita hänellä ei ollut kaksikymmentäviisivuotiaana.

Mies sanoo käsitelleensä asian huonosti noin kahden vuoden ajan. Ei dramaattisesti. Hän vain jatkoi reagoimista naisen aiempaan versioon ja oli mielessään loukkaantunut, kun vanhat vitsit eivät enää toimineet.

Käännekohtana hän muistaa keskustelun pysäköintialueella, jossa nainen sanoi tuntevansa, että hänet muistetaan ennemmin kuin tunnetaan. Mies sanoo, ettei ymmärtänyt lausetta muutamaan kuukauteen ja sitten ymmärsi sen kerralla.

Ihminen, jonka kanssa menit naimisiin, on vain yksi versio. Jos et päivitä kuvaasi hänestä, päädyt rakastamaan jotakuta, joka on jo lähtenyt.

Toinen vieras

Viidenkymmenen ikävuoden korvilla miehellä oli terveyshuoli, joka paljastui aiheettomaksi, mutta ei tuntunut siltä. Sen jälkeen hän oli kiinnostunut asioista, joista ei ollut koskaan ollut kiinnostunut, eikä ollut enää kiinnostunut työstä, jota oli tehnyt kaksikymmentäkuusi vuotta.

Nainen sanoo, että oli hänen vuoronsa olla hidas. Hän vietti ensimmäisen vuoden olettaen kyseessä olevan vain vaihe, toisen vuoden ärsyyntyen siitä, ja kolmannen vuoden aikana ymmärsi tekevänsä juuri sen, mitä mies oli tehnyt parkkipaikalla vuosikymmentä aiemmin.

Tapa

Se alkoi vitsinä pitkällä ajomatkalla vuonna 1997. Nainen kysyi mieheltä kysymyksen aikakauslehdestä, yhdestä niistä listoista, mies vastasi siihen huonosti, nainen vastasi paremmin, ja he kävivät loput listasta läpi kahden kaupungin välillä.

Siitä tuli autojuttu, sitten sunnuntaijuttu. Noin viidentoista vuoden ajan se oli epäsäännöllistä ja arvotonta ja koostui enimmäkseen kysymyksistä väittelemisestä.

Sääntö, joka teki siitä hyödyllisen, löytyi vasta heidän ollessaan viisikymppisiä, ja se tapahtui vahingossa. Ajomatkalla, jolla mies keskittyi tiehen, nainen kirjoitti vastauksensa ensin muistiin ja luki sen ääneen vasta jälkeenpäin. Hän huomasi, että hänen kirjoitettu vastauksensa oli erilainen kuin se, jonka hän olisi sanonut, koska puhuttuun vastaukseen olisi vaikuttanut se, mitä mies sanoi ensin.

Sen jälkeen he kirjoittivat ne. Molemmat, erikseen, ja sitten he vaihtoivat.

Mitä neljäkymmentä vuotta sitä sai aikaan

Mies sanoo ihmisten hämmästelevän sitä, miten usein vastaukset yllättävät heidät edelleen. Ei menneisyydestä, joka on jo loppuunkäsitelty, vaan nykyhetkestä: siitä, mitä nainen murehtii tässä kuussa, mitä mies ei enää halua, tai mistä kumpi tahansa on hiljaisesti muuttanut mieltään.

Nainen sanoo varsinaisen tarkoituksen olevan toinen ja hieman vähemmän romanttinen. Se estää parisuhdetta toimimasta oletusmallin varassa.

Hänen teoriansa, jonka hän on selvästi sanonut ennenkin, on se, että jokainen pitkässä suhteessa elävä pari rakentaa toimivan mallin toisesta ihmisestä. Tuo malli on riittävän tarkka ollakseen hyödyllinen ja vanhentunut melkein välittömästi, ja ainoa saatavilla oleva huolto on jatkaa kysymistä.

Mitä he sanovat nuorena naimisiin meneville

Kumpikaan heistä ei erityisesti suosittele sitä. Nainen sanoo, että todennäköisyydet olivat heitä vastaan, eivätkä he voittaneet niitä millään viisaudella.

Sen he kuitenkin sanovat, että nuorena naimisiin menemisen vaara ei ole se, että teistä tulee eri ihmisiä. Niin tulee tapahtumaan. Vaara on se, ettette huomaa sitä, koska pidätte aiemman version mielessänne ja reagoitte siihen.

Ainoa asia, mitä he ovat koskaan asialle tehneet, on kysyminen: ääneen, paperilla, useimpina viikkoina, noin kolmenkymmenen vuoden ajan.

Nimet ja yksityiskohdat on muutettu; tarinan pari on yhdistelmä useammasta henkilöstä.